Nonni, tässä sitä nyt mennään elämän viemänä. Opiskelupaikkani muutosten takia tämä lukukausi on mulle viimeinen mahdollisuus valmistua. Muuten en olis jaksanu opiskella tällä lukukaudella, olisin halunnut pitää välivuoden. Senkin takia että aloitin DKT-terapian syksyllä. Ja tällä hetkellä mulla on diagnoosina vaikea depressio. Ja avioero vireillä, ja siihen liittyvät huoltajuus asiat. 

Ihan riitävästi olis hommaa vaikka ei olis koulua, poikakin pitää arjen kiireisenä. 

Emmä tiedä jos mä jaksan. Emmä tiennyt syksylläkään, enkä vieläkään tiedä, mutta epäilen. Mutta onhan niitä ihmeitä ennekin tapahtunut. Mutta jos en yritä, en ainakaan saa mitään. Eli tämäkin juttu menee niinkuin mulla kaikki elämässä; ei oo mitään menetettävää... 

Nyt on vain yksi asia menetettävänä, eli poikani. Muttei se ole mun kädessä, vaan jonkun suuremman voiman. 

Hankalaa jotenkin on myös se ettei koulu eikä tämänhetkinen työharjoittelupaikka tiedä mitään puolikuntoisuudestani tai sairaudestani. Enkä halua kertoa. Osittain siksi etten halua erilaista kohtelua ja osittain siksi että se todellisuus on edelleen se, että ihmisten ennakkoluulot psykiatrisiin eli mielen sairauksiin ovat rankat ja tiukasti kiinni. Ei ne ole mihinkään muuttunut. Hullujahan me edelleen ollaan! Hulluutta ja heikkouttahan se tietenkin on jos ei jaksa mitä kaikkea paskaa tämä elämä eteen heittää....

Olen siis nyt työharjoittelussa. Neljä viikkoa ensin tässä paikassa missä aloitin tällä viikolla ja sen jälkeen neljä viikkoa vielä perään toisessa paikassa. Eli yhteensä 2kk täyttä puurtamista. 

En tiedä miten ihmeessä tätä jaksan. Olen nyt ollut kolme päivää, ja olen ihan poikki. Seitsemän tunnin päiviä teen. Kun pääsen kotiin ei minusta ole mitään jäljellä, jos en mene heti nukkumaan niin makaan sohvassa, telkkarin edessä zombina kunnes nukahdan. Mitä ihmeen elämää tämäkin on!?

Puhumattakaan siitä että yritän työssä olla pirteä, iloinen, yhteistyökykyinen, ja oma-aloitteinen. Vaikken juuri nyt olisi mitään noista.

Mutten mä hevillä luovuta!!! Enkä mä helpolla pääse! Mutta mä teen parhaani! Voi voi, kumpa se vaan riittäis!!!

 

Öitä

-A-