Tuntuu siltä kun vuodet välissä, kun en ole kirjoittanut sinuun Rakas päiväkirja, ovat muuttaneet minua; niin hyvässä kun pahassakin, ikuisesti. Siitä on varmaan viisi-kuusi vuotta kun kirjoitin sinuun viimeeksi. Osaksi varmaan siksi että kirjoittamisesta ja sinun täyttämisestä muodostui suurin (ainoa?) keino ilmaista itseinhoani, itsetuhoani, masennusta, ahdistusta ja pahaa oloa. Mutta osaksi myös siksi että olin silloin paljon yksin. Nykyisin olen harvoin enää yksin, hyvässä ja pahassa. 

Niinkuin varmaan huomaat rakas päiväkirja, on minun vaikeaa tietää mistä aloittaisin näin monen vuoden jälkeen. N.s. nykyhetkessä vai kronologisessa järjestyksessä. Ei sinäänsä että sillä olisi mitään merkitystä, ainoa asia minkä toivon tällä saavuttavani on että tässä olisi järkeä. Yksinkertaistettuna haluasin varmaan tulla ymmärretyksi. Eli ei mitään uutta sillä rintamalla. 

Statuksen suhteen taas on asiat muutuneet aika radikaalisti viime kerrasta. Nykystatus: onnellisesti naimisissa. Onni on kuitenkin suhteellista. Olen ollut onnellisemminkin naimisissa tässä välissä, kun mitä olen juuri tällä hetkellä. Mutta se on riippumatta minusta ja miehestäni (niin haluan ainakin uskoa).  Elämäni on muuttunut myös siinä suhteessa että olen nyt äiti. Mikä on uskomattoman ihanaa! Minulla on poika joka syntyi vuonna 2008. Mieheni on kotoisin Nigeriasta, länsi Afrikasta. Tapasin mieheni vuonna 2004 ja samana vuonna menimme naimisiin.  Mieheni voisi kai olla oma lukunsa sinäänsä ja niin poikanikin, voisin kirjoittaa heistä ihan omat kirjat jopa. 

Muttei minulla ole enää niin paljon aikaa että ehtisin kirjoittaa kaikkia näitä kirjoja. Aikani rupeaa olemaan lopussa sillä 'parasta ennen' päivämääräni on lähestymässä, jälleen kerran. Valitettavasti.

Seuraava 'parasta ennen' päivämääräni on 21.7.2010. Siihen on noin viikko aikaa. Sitä edellinen 'parasta ennen' päiväys umpeutui 10.6.2009.  Silloin melkein kuolin, taas kerran... 

Mutta ei, tällä kertaa ei suunnitellusti tai itsetuhoisesti, niinkuin silloin kun me oltiin läheisiä, rakas päiväkirja. Vaan tällä kertaa äkillisesti, odottamatta, fyysiseen vikaan. Siihen ei sisältynyt mitään psyykkistä pahoinvointia. Olen tavallaan välillä ollut täysin terve- sanan kaikissa merkityksessä. Välillä- koska nyt taidan taas olla aika pohjalla, psyykkisesti. Voin nyt huonommin kuin vuosiin. Olen kerta kaikkiaan jopa itsetuhoinen mitä en ole ollut varmaan viiteen vuoteen. Ja kaikki tämä käynnistyi fyysisestä sairaudenkärsimyksestä, ja niistä lukuisista, miljoonista päivistä jotka olen viettänyt sairaalassa. Haluaisin tietenkin yksinkertaistaa kaiken ja syyttää fyysistä sairautta kaikesta, mutta olen vuosien aikana oppinut että se tuskin on niin.

Ajatukseni eksyy tämän suuren kuumuuden vuoksi mikä tällä hetkellä on Turussa, mutta myös haavojeni, arpieni, kutiamisen ja raapimisen vuoksi. Hyönteiset ovat syöneet minua jälleen. Veri on pinnassa ennenkuin pystyn hillitsemään itseäni. Aluksi se vaan kutiaa ja syhyy mutta lopuksi se tekee jopa ihan vähän kipeää.Tämä mitä yritän selittää on syhyymisprosessi joka kestää varmaan kaikenkaikkiaan 10-20 sekuntia. En tiedä noista aikamäärityksistä ja ajankäsitykseni on aika häiriintynyt mutta kaikki sellainen on tietenkin suhteelista ja ihmisen keksimää, esim. aika. 

Back to basics. Istun juuri nyt samalla sohvalla jossa istuin varmaan n. kymmenen vuotta sitten kun ensimmäisen kerran aloin reagoimaan psyykkisesti elämäntilanteeseeni. Nyt edessäsi istuu luonnollisesti paljon aikuisempi, fiksumpi ja elämää kokeneempi ihminen. Samanaikaisesti kun nämä ominaisuudet pitäisivät olla hyviä ihmisen ominaisuuksia niin tuntuu vaan siltä että sen kauemmin elän niin sen paatuneemmaksi tulen. Rikkolisia kutsutaan usein paatuneiksi, mielestäni sana sopii hyvin myös kuvaamaan mielenterveyspotilaita. 

Parasta ennen päivämääräni on siis noin viikon päästä. Silloin minut leikataan, taas kerran- halusin tai en. Mahani on kuulemma kuin pakanamaankartta. Vuonna 2004 olemattomalla kuherruskuukaudellani, n. 2 viikkoa vihkimisen jälkeen sairastuin akuutisti sappirakkovaivaan. Olin noin viikon sairaalassa ennen leikkausta. Koko vatsa tulehtui aika vakavasti sappikivistä ja kivet olivat muodoltaan sellaisia että lääkäreiden mielestä minulle olisi paras tehdä ns. avoleikkaus, jossa avataan koko vatsa jotta nähdään kaikki sisältä, tähystyksen sijaan. Normien ja hoitohenkilökunnan mukaan parannuin hyvin leikkauksesta, mutta minulla oli kyllä muutaman vähemmän vakava komplikaatio, m.m. haavanparanemisessa ja mustia ulosteita... Minulla on nyt tällä hetkellä yhteensä neljä suurta leikkaushaavaa vatsalla. Sappirakko- ja keisarinleikkaus ja kaksi viime vuodesta. Toinen elokuussa ja toinen marraskuussa. Molemmat viimeisimmät olivat akuutin, nekrotisoivan ja komplikaatioden takia pidentyneen pankreatiitin- eli haimatulehduksen vuoksi. 

Pankreatiitin, TYKS:in, sairauden ja kropan ympärillä ja aika ajoin selviytymisestä ja olemassaolosta olen taisteluani käynyt. Nyt tunnen itseni hyvin väsyneeksi sotilaaksi joka on vetäytynyt sotahaavojensa vuoksi mutta jota vihollinen kuitenkin jollain tavalla on onnistunut osumaan. Kysymys joka nyt on edessäni niin suurena ja kirkkaana on että kuinka monella ja suurella haavalla/vammalla pärjään ja seison; ja elän vielä. Toivon tietysti että olisi joku numero, määrä, tai luku joku maksimi, joku loppu kärsimykselle joku raja. Muttei sellaista taida olla. Elämähän on kärsimystä, sen uskon, mutta uskon myös sen että ihmisellä täytyy olla jotain vastapainona jotta jaksaa. Jotain hyvää, jotain positiivista, jotain kaunista, jotain ehjää, jotain merkityksellistä, jotain turmelematonta, jotain tai/joku jonka vuoksi jaksaa jatkaa elämistä. 

Olen juuri nyt siis tätä kirjoittaessani myös TYKS:ssä. Psyykkeeni takia luulen sillä olen potilaana psykiatrisella kriisiosastolla. Minun 'kriisini' siinä tapauksessa on vain se että minut jälleen-kerran-taas, leikataan. Mahaa leikataan. Tällä kertaa minulla on jotain mitä kutsutaan haavatyräksi.

(Tyrä on jotain mikä muodostuu kun vatsan lihakset ja tukikudokset heikentyvät ja antavat myöden luomalla reijän josta suolet ja muu vatsansisältö pääsevät ulospäin lähemmäksi ihoa. Reijän vuoksi vatsansisältö pystyy vapaasti liikkumaan edestakaisin mikä yleensä aiheutta kipua. Periaateessa vatsansisältö pääsee johonkin mihin se ei kuulu mikä voi aiheuttaa kipua.)

Haavatyrä minun kohdallani tarkoittaa että lukuisten leikkausten vuoksi vatsani on heikentynyt ja siksi tyriä/tyräportteja/reikiä ilmestyy.

 

-A-