Nyt tuntuu tyhjältä. Masentuneelta.Taistelun rasittamalta. Lyödyltä. Eikä ole mitään syytä. Mitä nyt elämä aina vaan potkii päähän. Härnää. Näyttää esim. mitä rakkaus ja yhteenkuuluvuus voi olla, ja sitten vetää sen pois jotta voin todeta jälleen etten sitä saa. 

Taivaskin itkee tänään. Luulen että ihmiselle on tärkeää tuntea että saa jotain elämästä ja elämältä. Että ei täällä turhaan kärsitä ja pyristellä. Tai ainakin jossain määrin tuntea olevansa kontrollissa elämästään ja sen suunnasta. Mitä sitten kun ihminen jää näitä vaille? Jatkuvasti vaan kaipaa jotain mitä ei voi saada. Elämä vaan vie. Tai sairaus. 

Voisin ikuisuuksiin asti valittaa ja vuodattaa kaikkea mitä en ole elämässä saanut. Pieniä, yksinkertaisia asioita joita suurin osa ihmisistä pitää itsestäänselvyyksinä. Mutten aio lähteä sille tielle nyt. Sen ainakin voin valita ja päättää...

Voin myös kääntää asian ympäri ja hehkuttaa niistä asioista joita olen saanut. Suomessa syntyminen on jo sinäänsä yksi elämän suurimmista lottovoitoista. Ei sillä että Suomi on maailman paras paikka, vaan sillä että se yleensä tuo mukanaan jo paljon elämää helpottavia perusedellytyksiä. Ei sotaa, ei nälänhätää, katto pään päällä yms. Mulla on myös ollut hyvät vanhemmat, mitä nyt isäni kuoli ennenaikojaan, hyvät isovanhemmat jotka olivat mukana paljon arjessa, ja hyvä veli. 

Suurimman lahjan olen kuitenkin saanut lapsessani. Olen saanut kantaa ja synnyttää minun elämäni ihmeen. 

Ehkä siksi on normaaliakin että en usko siihen täysin. Pelkään aina pahinta, että menetän hänetkin. Pahalta tuntuu edes ajatella niin. 

"Elämän tuuliin mä menetin rakkaan..."

 -A-