Joulu on ohi ja jotenkuten vietetty ja selvitty. Uusi vuosi tulossa. En millään haluaisi. Uutta vuotta. Koska en voi/ jaksa millään enää uskoa että siitä tulee parempi kuin edellinen... 

Haluan vielä kertoa mitä tapahtui jouluviikolla. Ystäväni lähetti viestin että hänen kolmevuotias tyttärensä, poikani leikkikaveri on poissa. Luin viestin noin sata kertaa joulukiireessäni, enkä ymmärrtänyt. Jatkoin touhuamista kun vähitellen pelko ja ahdistus yllätti sydämen. Tarkoittiko tytön äiti 'poissa' sanalla SITÄ? Ei voi olla, on kyse terveestä lapsesta. Kuolemaako!? Ei voi olla totta...

Ahdistuksessani oli pakko kysellä lisää, olisin halunnut soittaa ystävälleni ja kysyin pystyykö hän puhumaan. Hän vastasi että tyttö oli kuollut eilen aamulla sairaalassa äitinsä syliin, että tyttö taisteli urheasti loppuun asti. Yritin selvittää mitä oli tapahtunut muttei äiti jaksanut enää jutella. En siis vieläkään tiedä mitä on tapahtunut, mutta tyttö on taivaassa.Yksi enkeli lisää.

Olen nyt viikon verran yrittänyt sulatella asiaa, mutta aina se kummittelee takaraivossa. En vaan voi ymmärrtää miksi terve kolmevuotias lapsi kuolee? Ei mun varmaan ole tarkoituskaan ymmärrtää. Synnytimme ystäväni kanssa lapsemme samaan aikaan, päivä lapsilamme on ikäeroa. Nyt minulla on vielä poikani muttei ystävälläni tyttöä. MIKSI!?

Tunnen varmaan syyllisyyttä siitä että minun lapseni on edelleen hengissä, että minä saan olla poikani kanssa jouluna, antaa hänelle lahjoja, näyttää hänelle elämää. Vaikka tiedän ettei minulla ole mitään mistä tuntea syyllisyyttä. Tuuriako se vaan on? Kuka saa elää ja kuka ei? Hullun mäihä?

Ehkä tämä ottaa niin lujille koska olen kauan ajatellut että en kestäisi jos lapseni kuolisi ennen minua. Saan edelleen sellaisia huolestumisen puuskia, kun olen erossa pojastani, jolloin en voi olla ajattelematta että onko pojallani kaikki hyvin. Esim. kun ambulanssi menee kadulla...

Pienessä ihmisessä on kaikki mitä minulla on ja on ikinä ollut. Hän on ainoa asia täällä maanpäällä missä olen onnistunut. Ainut asia minkä olen saanut aikaiseksi. En ole esim. onnistunut saamaan koulutusta, ammattia, työtä, miestä tai omaa perhettä. En tietenkään halua poikaani kuormittaa tällä, eikä kukaan lapsi pysty pitämään äitiään hengissä, eikä tarviikkaan. Olen myös oppinut ettei kenekään puolesta voi elää. Eli en voi elää loputtomasti sen vuoksi että pojallani olisi parempi. Elämässä täytyy jokaisella olla jotain omaa, joku oma syy elää. Mä haen omaani...

Eli taivaassa on taas yksi pieni lapsienkeli enemmän. Meillä jää aina pieni tyttö puuttumaan sydämistämme.

En keksi juuri nyt paljon mitään julmenpaa mitä ihmiselle voi tapahtua kun menettää lapsensa.... Toivon myös että edes tämä yksi suru jäisi minulta kokematta.

Mitä olen oppinut? Olen yrittänyt olla enemmän kiitollinen joka hetkestä poikani kanssa vaikka hän olisi kuinka rasittava. Minä sentään saan vielä halata ja puhua hänelle kun ystäväni sydämessä on suuri tyhjä aukko, ja hänen kotonaan odottavat tytön lelut ja vaatteet paikallaan tyttöä joka ei enää palaa.

Muistin myös taas että meillä kaikilla on elämässä vaan tässä ja nyt, huomisesta kukaan ei tiedä, joten ei eletä huomisessa vaan tässä hetkessä!!! This world can leave us anyday! 

Minä olen ainakin juuri nyt tässä, hengissä....

-A-