Elämäkö jatkuu!? Kyllä se niin taitaa olla. Kysymättä keneltäkään lupaa. Riippumatta siitä oletko sinä valmis. Joka päivä elämä jatkuu. Joka sekunti joku syntyy, joku kuolee. Riippumatta siitä haluavatko he sitä vai eivät. Riippumatta mitä ihminen tuntee. Riippumatta kaikesta tuskasta jota täällä elämässä voi tuntea. Vaikka ihminen olisi vielä kiinni takertunut menneisyyteensä... 

En päivääkään vaihtaisi pois. Niin haluaisin elää. Olen aina halunnut. Jos ei lasketa sairautta, kipuja, ja tuskaa olen mielestäni siinä onnistunutkin. 

Katselin tänään kaupungilla isää lapsiensa kanssa. Tai ehkä lapsia lähinnä katsoin. Tulin kateelliseksi siitä miten hyvältä isä vaikutti. Tiedän etten näe koskaan koko totuutta, mutta sen tuntee jotenkin sisällään. Isä oli rauhallinen. Niin rauhallinen että se selvästi oli myös 'tarttunut' lapsiin. Ei mitään stressiä ei kiirettä ei aikatauluja. Niin pieniä kuin lapset olivat he jaksoivat istua paikallaan mielestäni kauan. Tulin ajatelleeksi että hän voi olla kokopäiväinen koti-isä. Eli kävelevä ihme. Saisimpa minä ja poikani myös kokea jotain tuollaista! Edes yhden päivän elämässä! Ei kai se ole paljon pyydetty? Kai minun vaan täytyy hyväksyä se tosiasia ettei niin käy.

OLEN VARMAAN IKUISESTI VIHAINEN RAHALLE, KOSKA SE VEI MIEHENI, RAKKAUTENI! Minulle jäi vaan haaveet siitä mitä kaikki elämä voisi olla, ja joillakin on. Toivon myös että ne jolla on hyvä, ehjä ja rakas perhe ymmärtävät sen ja arvostavat sitä ja ovat kiitollisia, eivätkä ota sitä itsestäänselvyytenä. 

Minulla on syvä kuolemanakaipuu. Tunnen että aikani on mennyt. En voi sille tunteelle mitään se on niin voimakas. Enkä aio taistella sitä vastaan. Uskon että jos hetkeni on tullut niin kuolen, riippumatta olosuhteista. 

Nyt en jaksa enää kirjoittaa. Vuodattaa. Ensi kertaan! 

 -A-